Search

Löytyikö?

Updated: Oct 14


Tänä syksynä on käynnissä Missio 2022 -mediakampanja, nimeltään ”Se löytyi”, jossa sekä julkisuuden henkilöt että muutkin kertovat mitä usko heille merkitsee. Kampanjassa on mukana ns. vapaita suuntia ja jonkin verran ev.lut. seurakuntia, mukaan lukien myös Tuusulan seurakunta. Mediakampanjan lisäksi eri puolilla maatamme järjestetään missio-tilaisuuksia näiden neljän viikon aikana.


Kun on kyseessä yhteiskristillinen hanke, niin silloin ainakin itse kiinnitän huomion siihen, mikä on yhteistä eri kristittyjen kanssa, vaikka painotuseroja uskon käsityksissä onkin. Luterilaisena kristittynä voin ihan hyvin kiittää Jumalan uudistavasta voimasta näiden ihmisten elämässä, jotka ovat tarinansa jakaneet. Kun tiedotusvälineitä hallitsevat maailmalta tulevat ikävät uutiset, on rohkaisevaa kuulla tällaisia kertomuksia, joissa ihmiset ovat löytäneet elämälleen kestävää pohjaa.


Kampanjan tarkoitus on kutsua ihmisiä löytämään paikkansa seurakunnassa. Jospa kampanjan kautta saataisiin ihmisiä myös miettimään, että olenko löytänyt tuon Jumalan Hengen vaikuttaman uskon, jonka kautta otan vastaan Jumalan siunauksia. Kertomuksissa painottuu elämän muutos uskon myötä, mutta kyllä se usko on voinut olla mukana jo lapsesta saakka.


Nuorena miehenä olin Israelissa muutaman kuukauden ja totesin, että kynnys uskonnosta puhumiseen oli siellä huomattavasti matalammalla kuin mitä Suomessa. Nykyään puhutaan enemmän kuin omassa nuoruudessani ja suunta on hyvä. Jos missio herättää keskustelua elämän tärkeistä kysymyksistä joko julkisilla foorumeilla tai kahden kesken, niin silloin jo yksi hyvä tavoite on saavutettu!



23 views0 comments

Recent Posts

See All