Galatalaiskirjeen taustaa

Keitä olivat galatalaiset, joille kirje on osoitettu? Vastaanottajien asuinpaikka ei ole täysin selvä. Galatia ei ole kaupungin nimi, vaan suuremman alueen nimi. Galatalaiskirje on siis kirjoitettu tietyn alueen seurakunnille. Galatia-nimisiä alueita on kaksikin: Galatian maakunta ja Galatian provinssi. Näistä pienempi oli Galatian maakunta, joka sijaitsi nykyisen Turkin pääkaupungin Ankaran tienoilla. Tuolle alueelle oli vuonna 277 e.Kr. tullut gallialaisia (> Galatia) (nykyisen Ranskan alueelta), jotka olivat perustaneet oman valtakunnan, jonka oli kuitenkin vuonna 25 e.Kr. alistuttava Rooman vallan alle. Galatian provinssi oli suurempi ja käsitti Galatian maakunnan lisäksi myös sen eteläpuolella olevia alueita, eli Frygian, Pisidian ja Lykaonian (Pasi Hujanen, Sley:n luennot).

 

Kirjeen ajoitus riippuu siitä ollaanko maakunnan vai provinssin kannalla. Jos kannatetaan provinssiteoriaa, on kirje kirjoitettu todennäköisesti v. 48-50. Jos kirje on kirjoitettu Galatian maakunnalle, se on syntynyt n. 54-56.

Elättekö hengestä vai teoista?

Galatalaiskirje piirtää eteemme kirkkaana sen mistä evankeliumissa on kysymys. Olihan käynyt niin, että Hengen varassa aloittaneet galatalaiset pyrkivät nyt omin avuin päämäärään (3:3). Juurta jaksaen Paavali selitti paimenen sydän särkymäisillään, että mikä oli se evankeliumi, johon galatalaisten tuli palata. Luther näki Galatalaiskirjeen ja oman aikansa tilanteen välillä yhtymäkohtia. Niinpä hän käytti paljon aikaa Galatalaiskirjeen selittämiseen. (Minulla on kaksi versiota: lyhyempi Lutherin valituissa teoksissa ja pidempi yksittäinen teos). Lutherille se oli yhtä rakas kuin hänen vaimonsa Katharina von Boras, koska nimitti kirjettä vaimonsa nimellä Galatalaiskirjeen selitystään Luther itse piti parhaimpana teoksenaan .

Itselleni Lutherin Galatalaiskirjeen selityksellä on erityinen merkitys. Kun ”armon murroksen” keskellä teologian opiskelijana sain uskoa synninpäästön omalle kohdalle, antoi Lutherin Galatalaiskirjeen selitys välineet jäsentää lain ja evankeliumin ja Jumalan armon omalle kohdalle niin, että ne piirtyivät lähtemättömästi sisimpääni. Galatalaiskirje on aina ajankohtainen. Vain puhdas evankeliumi voi tuoda ihmiselle lohdun ja uskon Jumalan rakkauteen meitä kohtaan. Ja vain tältä pohjalta tulee mahdolliseksi Jumalan lapsena eläminen.

Paavali evankeliumin asialla, Gal. 1-2

Ei ole toista evankeliumia

Gal. 1:1-10

Paavalin kutsuminen apostoliksi tapahtui toisin kuin muiden apostolien kutsuminen. Yksitoista apostolia – Juudas Iskariot oli tässä vaiheessa jo ”pois pelistä” – Jeesus itse kutsui seuraajakseen maanpäällisen elämänsä aikana ja Mattias valittiin arvalla (Apt. 1:15-26). Paavali tuli kutsutuksi Jeesuksen seuraajaksi ja työtoveriksi Damaskon tiellä saadussa näyssä (Apt. 9). Vain Ananias oli todistamassa tätä tapahtumaa. Paavali kertookin saaneensa virkansa suoraan Jeesukselta Kristukselta ja Isältä Jumalalta. Tämä lähtökohta aiheutti sen, että Paavali joutui usein puolustamaan asemaansa. Ilmeisesti ”subjektiivinen kokemus” ei ollut riittävän vahva todiste kaikille. Kuitenkin Paavalin työn hedelmä oli paras ”käyntikortti”. Sen olisi pitänyt puhua puolestaan, että Paavali on oikeasti Jeesuksen asialla.

Gal.-kirjeen alusta on vielä huomattava se, että yleensä Paavali kiittelee eri seurakunnista kuulemistaan hyvistä uutisista. Näin Paavalin malli noudattelee samaa mitä olemme oppineet rakentavasta palautteen antamisesta: ensin annetaan myönteistä palautetta ja rohkaistaan ja sitten kerrotaan missä olisi parantamisen varaa. Mutta Galatian seurakunnalle Paavalilla ei ole mitään hyvää sanottavaa, vaan hän menee suoraan kritiikkiin. Se kertoo tilanteen vakavuudesta.

Paavali toivottaa niin Jumalan kuin Herramme Jeesuksen Kristuksen armoa ja rauhaa ja muistuttaa heti kirjeensä alussa ketä on kiittäminen uskossa olemisesta. Jeesus uhrasi itsensä syntiemme tähden ja pelasti meidät ”nykyisestä pahasta maailmasta”. ”Nykyinen paha maailma” tarkoittaa Jumalan yhteydestä pois langennutta ihmiskuntaa, jonka sanat ja teot todistavat, että Jumalan alkuperäinen luomistarkoitus toteutuu kovin vajavaisesti tässä maailmassa. Ihmiset tekevät paljon pahaa ja siten vahingoittavat niin itseään kuin toisiakin ihmisiä.

”Pahasta maailmasta” pelastaminen ei tarkoita kuitenkaan sitä, että meidät oltaisiin vielä otettu pois tästä maailmasta. Meidät on kutsuttu elämään ”maailmassa, mutta ei maailmasta” (Joh. 15:19). Meidät on kutsuttu elämään täällä toisten ihmisten keskellä. ”Maailmassa eläminen” tarkoittaa myös sitä, että joudumme edelleen itsessämmekin kohtaamaan ”maailman” eli sen että olemme syntisiä, luonnostamme vastahakoisia elämään Jumalan tahdon mukaan. Emme siis voi lähteä heittelemään kivillä ketään, koska syntiinlangenneen luontomme puolesta kuulumme itsekin tähän maailmaan. Kristus on kuitenkin pelastanut meidät maailmasta eli hän on antanut syntimme anteeksi ja näin vapauttanut meidät synnin valtapiiristä. Häneltä me saamme voiman ja oikean suunnan, jotta voisimme vapautua synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta joka päivä, aina uudelleen. Hänelle meidän tulee antaa tästä kaikesta kunnia aina ja ikuisesti.

Kristuksen kunnia on voimassa tällä hetkellä ja se jatkuu myös iankaikkisuuteen. Teurastettua Karitsaa ylistetään iankaikkisesti myös taivaassa (Ilm. 7:10). Siellä ylistetään sitä, että Kristus on lopullisesti tuonut meidät pois maailmasta, eikä synnin vaikutusta enää ole. Mutta ennen kuin sinne päästään, olla vielä maailmassa.

Paavalin mukaan ei ole olemassa mitään toista evankeliumia. Kahteen kertaan hän vakuuttaa, että kuka tahansa julistaa muuta evankeliumia kuin mitä hän itse julistaa, olkoon se kirottu. Luther sanoo Gal-kirjeen selityksessä, että uskon turmeleminen on aina vakavampi asia kuin pahat teot. Jos ihmisen elämä ei ole Jumalan tahdon mukainen, terveen uskon ja evankeliumin julistuksella tilanne voidaan saattaa kuntoon. Mutta mikäli usko ja evankeliumi eivät ole kohdallaan, ovat huonot vaikutukset paljon suuremmat: ”turmeltu usko piankin syyttää ja vainoaa toistensa uskoa, omaansa pönkittääkseen”. Siksi Paavalin täytyy selväsanaisesti julistautua irti kaikesta sellaisesta mikä tulee uhkaamaan puhdasta evankeliumia.

Paavalia oli ilmeisesti syytetty siitä, että hän yrittää puhua puolelleen niin ihmiset kuin Jumalankin. Toisaalta häntä on syytetty siitä, että hän tinkii Jumalan vaatimuksista ihmisten mieliksi. ”Jos vielä” (j. 10) tarkoittanee ”jos edelleen” eli ennen kääntymystään hän toimi ihmisten mieliksi. Hänen täytyi olla todella varma sanomastaan ja seistä siinä, koska eri tahoilta häntä vastaan hyökättiin. Tässä varmuudessa näkyi se, että hän todella oli Kristuksen palvelija, kuten hän jatkossa osoittaa.

Paavali Kristuksen apostolina

Gal. 1:11-24

Paavali perustelee juurta jaksaen, että hän on saanut evankeliuminsa suoraan Jeesukselta. Hän asettaa vastakkain elämänsä ennen kääntymystään ja kääntymyksen jälkeen. Elämä ennen kääntymystä oli elämää ihmisten mielen mukaan ja sen jälkeen elämää Kristuksen mielen mukaan. Paavali oli sitä mieltä, että uskonnollisena ihmisenä – kaikki velvollisuudet tarkasti suorittaen – hän lopulta etsi ihmisten kunniaa, ei Jumalan. Kaikkien isien perinnäissääntöjen noudattamisessa hän sisimmässään halusi näyttää ihmisille: katsokaa, kuinka uskonnollinen olen, kuinka hienosti suoritan kaiken loppuun saakka. Eipä ole varmaan väärin väittää, että Paavalin mielessä saattoi kangastella myös halu tehdä hieno ”uskonnollinen ura” fariseusten puolueessa. Mutta kun Jumala kutsui hänet tehtäväänsä, hän sai elämäänsä uuden suunnan, elää kaikessa Jumalalle mieliksi, ihmisten mielisuosiosta piittaamatta. Ja Jeesuksen tuntemisen rinnalla kaiken entisen hän luki tappioksi (Fil. 3:8).

Kolme vuotta kääntymyksensä jälkeen hän ensimmäisen kerran tapaa Keefaksen eli Pietarin ja Herran veljen Jaakobin, ei muita. He tapasivat ainoastaan kahden viikon ajan. Tällä Paavali tahtoo edelleen kertoa, että hän ei ole saanut uskonoppiansa ihmisiltä, vaan suoraan Jeesukselta. Miksi sitten Paavali käyttää näin paljon tilaa perustellakseen, ettei hän ole saanut vaikutteita muilta apostoleilta? Onhan kristillisessä kirkossa juuri tyypillistä, että toisten opetusten vaikutuksesta vahvistutaan Jumalan tuntemisessa? Miksi Paavali halusi sanoutua irti näin selvästi tästä periaatteesta?

Syitä voisi olla ainakin kaksi. Ensimmäinen liittyy Paavalin arvovaltaan. Kun Paavali osoittaa, että hän on saanut evankeliumin ja kutsumuksensa itseltään Kristukselta, niin hänet tulee ottaa vastaan Kristuksen apostolina. Jos sellaista asemaa ei hänelle tunnusteta, turha hänen on galatalaisille kirjoittaa yhtään mitään.

Toiseksi Paavali näyttää sanovan, että koska hän on saanut evankeliumin suoraan Kristukselta, niin silloin siihen ei liity samaa vaaraa kuin mikä on perinnäissääntöjen vaikutuspiirissä elävien juutalaisten keskuudessa. Eli että evankeliumiin sekoittuisi jotakin sellaista, mikä on jo pitänyt jättää taakse. Olihan hänen galatalaiskirjeensä pääterä kohdistettu juuri ”valeveljiä” (2:4), judaisteja kohtaan, jotka pyrkivät lisäämään Kristuksen sovitustyöhön vielä omiakin tekoja. Suhteessa Pietariin Paavali haluaa tähdentää, ettei Pietari ole tehnyt hänestä evankeliumin saarnaajaa. Jos näin olisi ollut, tätä valheapostolit olisivat voineet käyttää verukkeena houkutellakseen galatalaisia lain noudattamiseen. Eli he olisivat voineet vedota Pietarin esimerkkiin ja vaatia Paavaliakin Pietarin linjoille tässä asiassa.

Kolmantena asiana voidaan nähdä herätyskristillinen näkökulma. Vaikka ihminen saisi kuinka paljon opetusta toisilta ihmisiltä, mutta siihen ei liity Jumalan Henkensä kautta antama ”ilmestys”, ei saatu opetus johda ihmistä lopulta oikeaan Jumalan tuntemiseen. Eli jokaisen ihmisen tulee varmistua siitä, että hän on ”oikeasti uskossa” (2.Kor. 13:5). Kristillinen usko on ennen kaikkea sydämen asia, sisäistä Kristuksen tuntemusta, niin että kristillinen opetus on laskeutunut ”aivoista sydämeen”.

Vääntö Jerusalemin srk:n johtajien kanssa

Gal. 2: 1-14

Seuraavissa jakeissa Paavali kertoo matkastaan Jerusalemiin. Pelastuksen perusteista oli syntynyt alkukirkossa kiistaa. Kysymys oli siitä, että jotkut uskoon tulleet fariseukset olivat sanoneet, että myös pakanakristityt tulisi ympärileikata ja velvoittaa noudattamaan Mooseksen lakia. Apt. 15. luku kertoo tästä Jerusalemin kokouksesta (v. 48 jKr.), jossa päätettiin, etteivät pakanakristityt ole velvoitettuja lain noudattamiseen. Paavali ja Jerusalemin johtajat löivät kättä yhteistyön merkiksi ja niin asia piti olla päätetty. Peli piti olla siis selvä Jerusalemissa sovitun pohjalta.

Ehkä Paavalin vastustajat tahtoivat hajottaa alkukirkon kahteen leiriin ja siksi Paavali muistutti, että asia oli jo käsitelty ja muut apostolit olivat yhtyneen hänen kantaansa. Ei ollut siis mitään syytä hajottaa kirkkoa kahtia. Kysymys ei ollut vain Paavalin ja hänen vastustajiensa välisestä kiistasta, vaan uskon perusteista ja koko kristillisen kirkon tulevaisuudesta

Paavalin vastustajat katsoivat, että Paavali ja hänen opetuslapsensa eivät olleet tehneet kaikkea, mitä pelastukseen tarvitaan. Usko Jeesukseen oli kyllä hyvä alku, mutta se vaati lisäksi lain noudattamista. Paavali taas ei halunnut lisätä Kristuksen työhön mitään. Kysymys oli siis pelastuksen perusteista. Paavali ei antanut Antiokiassa periksi vastustajilleen, eikä hän halunnut tehdä sitä Galatiassakaan. Paavali näki, että kysymyksessä oli asia, jonka Jumala oli päättänyt ja jota ihmisillä ei ollut oikeus muuttaa, oli hän kuka tahansa.

Kävi kuitenkin niin, että myöhemmin alkuseurakuntaan uhkasi tulla kaksi puoluetta, uskoon tulleet juutalaiset ja pakanakristityt. Aluksi Pietari oli osallistunut samalle ehtoolliselle pakanuudesta kääntyneiden kanssa, mutta myöhemmin hän eristäytyi näistä (j. 12). Pietari kyllä hyväksyi uskon ja kasteen riittäviksi edellytyksiksi kristittynä olemiselle, mutta käyttäytyi ikään kuin pakanakristityt eivät sittenkään olisi täysiarvoisia uskonveljiä. Paavalin piti julkisesti asettua Pietaria vastaan, jotta evankeliumin puhtaus ei hämärtyisi. Jos tuolloin Paavali ei olisi tehnyt julkisesti selväksi uskon perusteita, olisi alkukirkkoon jäänyt eripuran siemen.

Usko yksin vanhurskauttaa

Gal. 2:15-21

Jakeessa 15 puhuu lähtökohdistaan itsetuntoinen juutalainen. Kuitenkaan juutalaisille ei ole muuta pelastustietä kuin kaikille muillekaan: ainoastaan uskomalla Jeesukseen hekin tulevat vanhurskaiksi. Jakeet 17 ja 18 ovat hiukan mutkikkaita, mutta Paavalin ajatuksenjuoksua voi selittää hänen muun ajattelun pohjalta. Onhan hyvä Raamatun selittämisen periaate, että epäselvät kohdat selitetään selvemmillä. Ensin Paavali kysyy, että jos kristityissä havaitaan syntiä, niin onko se sitten Kristuksen aikaansaamaa? Ei todellakaan. Paavali vain tässä osoittaa, että myös Kristukseen uskovaan ihmiseen jää vielä turmeltunut luonto (esim. Room. 7:18). Eli meissä havaittu syntisyys ei tule Kristukselta, vaan meidän turmeltuneesta luonnostamme.

Jakeessa 18 ajattelu mennee näin: Jos alan uudelleen rakentaa sen minkä olen hajottanut = jos alan uudelleen rakentaa laista pelastustietä. Juuri edellä Paavali kertoo ”hajottaneensa” – ei hän itse, Kristushan sen teki, tämä on Paavalin retoriikkaa – lain pelastustienä ja Kristuksen tähden hän on edellisen edistymisensä fariseuksena heittänyt roskana pois. Mutta jos hän niin tekisi, siitä seuraa ”osoitan olevani lainrikkoja” = laki vain osoittaa minut syntiseksi.

Paavali sanoo kuolleensa lain vaikutuksesta eikä tarkoita puhua tässä vain itsestään, vaan kaikista kristityistä. Laki tuli osoittaakseen Jumalan tahdon. Mutta koska ihminen ei syntisyydestään johtuen pysty lakia täyttämään, laki surmaa meidät. Eli lain oli tarkoitus osoittaa ihmiselle, mitä on elämä Jumalan yhteydessä, mitä on kuuliaisuus ja Jumalan tahdon täyttäminen. Mutta koska laki osoittikin, ettei ihminen siihen pysty, niin sen minkä piti olla elämäksi, tulikin kuolemaksi. Lain avulla tajusimme miten kaukana olemme siitä elämästä mikä on Jumalan yhteydessä. Näin tajuamme itsemme täysin kuolleiksi, haluttomiksi etsimään Jumalan tahtoa. Meiltä puuttuu kaikki hengellinen elämä, yhteys todellisen elämän antajaan. Laki siis osoitti, että se on ihmiselle pelastustienä mahdoton.

Näin kuolimme vapaiksi laista eli saammekin jättää 100-prosenttisesti taakse kaikki kuvitelmat lain eläväksi tekevästä vaikutuksesta. Näin tulee tilaa Kristukselle ja sille, että saamme elää Jumalalle. ”Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu” tarkoittaa sitä, että olemme kulkeneet saman tien kuin Kristus eli meidän syntisen luontomme Kristus on ottanut päällensä ja vienyt sen ristille. Se on hakattu Golgatan ristille, jotta emme palvelisi enää syntiä, vaan eläisimme yhdessä Kristuksen kanssa Jumalalle. Se on tapahtunut meille henkilökohtaisesti kasteessa (Room. 6:3-4). Ja sen tilalle meihin on luotu uutta: joka on Kristuksessa, on uusi luomus. Sen on saanut aikaan Pyhä Henki sanan ja armonvälineiden kautta. Kun uskomme Jeesukseen, meillä on elämä Jumalan yhteydessä. Tätä tarkoittaa, että ”Kristus elää minussa”. Kristus tuo meihin sellaisen elämän, jonka avulla syntistä luontoa kuoletetaan, kun tehdään jokapäiväistä parannusta. Silloin meitä ei ohjaa meidän oma henkemme, vaan Kristuksen henki eli Pyhä Henki. Kristus tuo meihin elämän, jossa saamme ottaa vastaan Jumalan apua tähän elämään ja Kristuksen tuoma elämä merkitsee myös pääsyä taivaan kotiin. Kiitos Jumalalle tästä kaikesta!

Luther vielä muistuttaa, että tämä elämä ei tapahdu ruumiin ulkopuolella, ”jonkinlaisessa enkelimäisyydessä, jossa ihminen itsensä yläpuolella liikuskelee ihmeellisissä korkeuksissa”. Vaan me olemme ruumiillisia olentoja. Ruumiin ja hengen tarpeet (syöminen, juominen, ilo, kanssakäyminen toisten ihmisen kanssa jne.) eivät ole synnillisiä tai jotenkin vähäteltäviä, vaan Jumalan lahjaa. Mutta kaikessa saamme etsiä Jumalan johdatusta, niin ettemme antaisi minkään itseämme vallita, vaan Jumalan Henki saisi ohjata meitä.

Paavali liittää siis Jumalan pelastushistorian yksityisen ihmisen uskonkokemukseen. Hän osoittaa, että vain evankeliumi voi tehdä ihmisen eläväksi ja vanhurskaaksi, Jumalalle kelpaavaksi ja hänelle rakkaaksi. Jos evankeliumin rinnalle tuotaisiin jotakin muuta, olisi Kristus kuollut aivan turhaan.

1. Mikä uhkaa puhdasta evankeliumia tänä päivänä?

2. Miten kristityn tulisi suhtautua Mooseksen lakiin?

3. Koinonia eli kristittyjen yhteys oli uhattuna tuona aikana. Miten sitä yhteyttä voisi vaalia?

Lähteet:
- The Epistle of Paul to the Galatians by R.A. Cole. Tyndale New Testament commentaries.

- Kirje galatalaisille. www.sley.fi > raamattuluennot

- Pyhän Paavalin Galatalaiskirjeen selitys. Martti Luther. Pidempi ja lyhyempi.

- Uusi Testamentti lyhyesti selitettynä. Selitykset: Heikki Koskenniemi ja Jukka Thurén.