Alkuun keskustelukysymys ryhmille: ”Millainen on palava kristitty?”

Jääköön tämä taustaksi opetukselle tästä asiasta.

1. Johdanto

Otetaan esille muutamia Raamatunkohtia, joiden mukaan kristityn tulee olla palava:

- ”Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa.” Room. 12:11

- ”Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma! Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.” Ilm 3:15-16

 

Jumala siis kehottaa meitä olemaan Hengessä palavat. Se miten tämä asia usein ymmärretään, on juuri niin kuin ryhmissänne päättelitte: uskon tulisi olla jotakin sellaista, että se näkyy meistä päällepäin, olemme aktiivisia Herran valtakunnan työntekijöitä, evankelioimme, autamme lähimmäisiämme, koemme Jumalan läheisyyttä sen sijaan että elämässämme olisi ristiriitoja tai uskon vähyyttä. Hengessä palavuus on tavoiteltava ja saavutettavissa oleva pysyvä tila, jolloin uskonelämämme on voitokasta ja kaikin puolin siunattua.

Ei tämä käsitys ole väärin. Jos seuraamme esim. Paavalin elämää ja saavutuksia, niin onhan totta, että hän sai aikaan yhtä ja toista. Hän epäilemättä oli Hengessä palava. Mutta edellä kuvattu käsitys on yksipuolinen, se on puolitotuus.

Kun hain hakuohjelmalla, missä tämä ajatus Hengessä palavuudesta esiintyisi, niitä kohtia oli lopulta aika vähän. Siksi on syytä olettaa, että jos ja kun Hengessä palavuus on oleellista kristityn kohdalla, tälle ajatukselle olisi jokin synonyyminen ilmaus UT:ssa. Ajattelen näin, että silloin on otettava tarkasteluun se mitä Raamattu yleensä opettaa Pyhän Hengen vaikutuksista yksittäisen kristityn kohdalla. Eli Hengessä palavuus ole mikään yksittäisilmiö, vaan se kuvaa sen mitä tapahtuu kun Pyhä Henki vaikuttaa ihmisessä. Jos Hengen palavuus irrotetaan muusta asiayhteydestä omalakiseksi asiaksi, on vaarana lakihenkinen ja itseriittoinen käsitys asiasta.

Ensimmäinen täällä mainittu Raamatunkohta oli Roomalaiskirjeestä, joten ajattelen, että tämä sama kirje on avain siihen kuinka Hengessä palavuus olisi ymmärrettävä. Roomalaiskirjeen rakenne on sellainen, että ensin kerrotaan mitä Jumala on meidän puolestamme tehnyt ja mitä siitä meidän elämässämme tulisi seurata. Nyt näkökulmamme on siis se mitä Roomalaiskirje opettaa Pyhän Hengen työstä. Miten Pyhä Henki saa sijaa meissä?

2. Jeesus sovitti Jumalan ja ihmisen

Roomalaiskirjeen alkuluvut puhuvat siitä, että Jumala antoi lakinsa, jotta ihmiset sen avulla tietäisivät olevansa Jumalan lain rikkojia ja siksi Jumalan tuomion alaisia. Room 3:19-20: ”Me tiedämme, että lain sanat kohdistuvat niihin, joilla on laki. Näin ei kukaan voi väittää vastaan, vaan koko maailma joutuu Jumalan tuomion alaiseksi. Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on.”

Sitten jakeet 3:22-23. Tämä lienee varsin selvää ”luupääluterilaisille”. Sen mitä laki meiltä vaatii, sen evankeliumi meille antaa. Laki vaatii täydellistä Jumalan tahdon noudattamista, mutta syntisen luontomme vuoksi emme siihen pysty: Room 8:3-4.

Siksi Jumalan piti lähettää tänne oma Poikansa syntiinlangenneen ihmiskunnan ulkopuolelta. Jos Jeesus olisi ollut saman perisynnin alainen kuin ihmiskunta on, ei hän olisi voinut lakia täyttää eikä hänestä olisi ollut viattomaksi uhriksi meidän puolestamme. Mutta Jeesus tuli, täytti kaikessa Isän tahdon. Jumala lähetti syntiinlangenneen Aadamin jälkeen toisen ihmisen, Jeesuksen, joka palautti ihmisten saataville omassa persoonassaan sellaisen ihmisyyden, joka kelpaa pyhän Jumalan edessä. Kun me olemme Kristuksessa, niin Jumala näkee meidät yhtä puhtaana kuin mitä hänen oma Poikansa on.

Se että Jumala tuli ihmiseksi, merkitsee myös sitä, että meidän ei tarvitse oman luotuisuutemme ulkopuolelta, ei ylä- eikä alapuolelta lähteä etsimään sellaista hengellisyyttä, joka kelpaisi Jumalalle. Vaan meidän tulee ja me saamme mennä kohti sitä millaisia me oikeasti olemme ihmisinä. Inkarnaatio merkitsee lihaan tulemista. Koska Jumala tuli ihmiseksi, siinä on luotu pohja sille, että Jumala voi tulla myös meihin. Vaikka joskus voi kuulostaa, että teologien muotoilut jäävät elämään omissa sfääreissään, niin esimerkiksi oppi Kristuksen kahdesta luonnosta on meille elintärkeä, siis se että Kristus oli yhtä aikaa Jumala ja ihminen. Hänessä Jumala ja ihminen voivat kohdata ilman, että Jumala vihaisi ihmisessä olevaa syntiä tai että ihminen pelkäisi Jumalan tuomiota tai kokisi vierautta Jumalaa kohtaan. ”Jumala näki hyväksi… hänen (Kristuksen) välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.” Kol 1:19-20. Luetaan myös jakeet 21-22. Kristuksessa meillä on siis täysi turva ja Hänessä saamme lähestyä Jumalaa, niin kuin Hepr-kirjeessä kehotetaan: Hepr 2:14-16.

3. Hengen elämän perusta.

Miten Pyhän Hengen toiminta sitten liittyy kaikkeen edellä mainittuun? Se liittyy siten, että Pyhän Hengen toimintaa tarvitaan, jotta ihminen voisi uskoa, että Kristuksen sovitustyö koskee häntä. Ei ihminen luonnostaan etsi Jumalaa, vaan Jumalan täytyy vetää ihmistä puoleensa ja sen Hän tekee sanan ja Hengen kautta. Vähä katekismus: ”Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.”

Ihminen on tähän maailmaan syntyessään niin vieras Jumalaa ja jumalallisia asioita kohtaan, että hänessä täytyy tapahtua todella suuri muutos. Tätä muutosta Raamattu kutsuu uudestisyntymiseksi. Ja siitä kerran Jeesus ja Nikodemos kävivät Johanneksen evankeliumin 3. luvussa kerrotun keskustelun. Luetaan Joh 3:3-6. Huomaamme, että Jeesus puhuu vedestä ja Hengestä syntymisestä.

Eli tässä nyt ensimmäisen kerran välähtää puhe Pyhästä Hengestä. Kristillinen kirkko on nähnyt, että tämä viittaa kristilliseen kasteeseen. Ja kyllä kasteessa suuria asioita tapahtuukin, niin kuin voimme lukea Room-kirjeen 6. luvusta: Room. 6:3-4.

Kaste on siis yhteyttä Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemiseen. Kun meidät kastettiin, siinä meidän vanha ihmisemme, ei vain kuvaannollisesti vaan todellisesti – ”oikeasti” – ristiinnaulittiin yhdessä Kristuksen kanssa, ”meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan”. Kuudes jae kertoo miksi näin piti käydä: ”jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia.” Kasteen hautaan vanha ihminen on upotettu, jotta saisimme yhdessä Kristuksen kanssa nousta uuteen elämään: ”Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa”, jae 11. Tästä on sitten seuraamuksia kristityn elämään: jakeet 12-14.

4. Pyhä Henki voimana kristityn elämään

Room-kirjeen jakeille 6:1-14 ovat rinnasteiset 8:1-17. Kuudes luku puhuu siitä kuinka kasteessa on luotu pohja Kristus-yhteydelle ja kristityn uuden elämän kilvoitukselle. Kahdeksas luku ottaa sitten saman asian tavallaan uudestaan ja muistuttaa, että emme ole yksin siinä kehotuksessa, että meidän tulisi elää Jumalan tahdon mukaan. Vaan Jumala on antanut siihen voimaksi Pyhän Henkensä.

”Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.” Joh 14:16-17. Kuka on ensimmäinen puolustaja? Kristus! Hän puolustaa meitä Isän luona syntisyytemme tähden (1.Joh.2:1) ja rukoilee puolestamme (Room. 8:34). Jumala Henkensä voimalla herätti Poikansa kuolleista ja saman Henkensä voimalla hän myös uudestisynnyttää meidät kasteessa uuteen elämään ja yhteyteen Jumalan kanssa.

Roomalaiskirje puhuu siis siitä, että Jumalan Poika on ottanut päällensä sen tuomion mikä meille olisi kuulunut syntiemme tähden. Motivaatio Jumalalle antautumiseen on siinä, että hän on ensin rakastanut meitä. Luuk 7:47: ”Hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon.”

On sanottu, että pyhitys on syvenevää synnin ja armon tuntoa. Kristityn suuntana on tulla yhä uudelleen ja entistä syvemmin näkemään oma syntisyytensä ja raadollisuutensa, jotta hän saisi ajatella: näin suuren syntisen Jumala on armahtanut. Evankeliumi ei ole jotakin sellaista minkä voimme jättää taaksemme, kun kerran olemme synnit saaneet anteeksi ja lähteä sitten elämään itseriittoisesti. Palavasta kristitystä tulee näin karrelle palanut kristitty, tai kristitystä kiristetty. Kristuksen armoa tarvitsemme jokaista päivää varten. Kun Ef. 5:18 sanotaan, antakaa Hengen täyttää itsenne, niin tässä käytetty aikamuoto tarkoittaa jatkuvaa täyttymistä. Tarvitsemme jatkuvasti Hengen täyteyttä ja Kristuksen armoa, jotta elämämme voisi olla Jumalalle mieleen ja lähimmäisellemme parhaaksi.

Yhteys Kristukseen on siis pohja ja perusta kristilliselle elämälle, Hengessä palamiselle. Siksi on tärkeää tietää, että etsii Kristusta oikeista paikoista, armonvälineiden luota. Kaste, sana ja ehtoollinen tarjoavat meille Kristuksen. Niin myös rukousyhteys Hänen kanssaan virittää meitä herkäksi kuulemaan mihin Jumala tahtoo meitä johdattaa.

5. Missä Hengen palavuus näkyy?

Roomalaiskirjeen 12. luku on sitten kehotusta niille, joille on ensin opetettu mihin pelastuksemme perustuu ja miten saamme Pyhän Hengen voimaksi uuteen elämään. Nämä kehotukset annetaan siis niille, joilla on Pyhä Henki. Voisi ottaa esimerkin myös Apolloksesta, joka oli innokas saarnamies, ettei suuri into ole aina tae siitä, että kristillinen oppi olisi ihan kohdallaan: Apt 18:24-28.

Miten sitten on toimittava, jos laiskuuden, penseyden ja velttouden henki pyrkii valtaamaan mielen? Ei siinä muu auta kuin mennä Kristuksen luokse, tunnustaa hänelle syntinä se kaikki ja pyytää, niin kuin Daavid pyysi psalmissa 51: 12: ”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki.”

Hengen työ tapahtuu aina meidän persoonamme kautta, niin kuin 2.Kor 4:7 sanoo: ”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.” Se että jos emme koe iloa elämässämme, ei ole pelkästään hengellinen kysymys, vaan se voi olla henkinen, persoonaamme liittyvä kysymys. Kaikkia asioita ei voi ratkaista vain hengellisinä kysymyksinä tyyliin ”uskossasi on vikaa jos olet masentunut”. Meidän sielussamme on varmasti kaikilla pienempiä ja isompia haavoja, jotka vaikuttavat siihen, että voimme kokea epäluottamusta toisia ihmisiä ja elämää kohtaan. Elämänhistoriamme on voinut olla sellainen, että emme koe elämää kovin helppona, vaan se ahdistaa.

Ihminen on kokonaisuus, ruumis, sielu ja henki ja sen tietää Taivaallinen Isä kaikkein parhaiten. Niin kuin Jumala toimii lääkäreiden kautta, niin hän myös toimii psykiatrien ja sielunhoitajien kautta niin että hän voisi eheyttää mielenmaisemaamme ja sieluamme. Aina tulemme jäämään tässä elämässä enemmän tai vähemmän rikkinäisiksi. 

Mutta olkoon tämä muistutuksena kolmesta syystä: 1) kristittyjen yhteydessä ei tarvitsisi olla muuta kuin mitä on. Täällä saamme olla heikkoja ja näyttää sen. 2) Jumala ei varsinkaan odota meiltä mitään naamareita ja rooleja. Vaan Kristuksen tuoman sovituksen turvallisuudessa hän tahtoo ennen kaikkea hoitaa meitä, parantaa sielumme haavoja. 3) Kannattaa puhua asioistaan luottamuksellisesti sielunhoitajan tai jos on kysymys suuremmista ongelmista, myös psykologin tai