Seurakunnan olemus

Uskon... ”pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden”.

Tämä usko, että on olemassa seurakunta, kuuluu kolmanteen uskonkappaleeseen eli opetukseen Pyhästä Hengestä. Seurakunta on toisin sanoen Pyhän Hengen luomus, Pyhän Hengen aikaansaama. Isä on luonut maailman, Poika on saanut aikaan sovituksen ja Pyhä Henki luo seurakunnan.

”Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin välityksellä, valaissut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.” (Vähä katekismus/Luther)

Seurakunnan muodostavat siten ne, jotka uskovat Jeesukseen, ovat saaneet Pyhältä Hengeltä uskon lahjan ja sitä myötä ovat tulleet liitetyksi kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen.

Seurakuntaa on määritelty neljällä sanalla: se on yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen. Kirkko on yksi, koska sillä on yksi Herra ja yhteinen usko. Kirkko on pyhä, koska Pyhä Henki vaikuttaa sen keskuudessa. Se on yhteinen (tai yleinen), koska se on lähetetty palvelemaan Jumalan sanalla kaikkia kansoja. Seurakunta on apostolinen, koska se elää Jeesuksen ensimmäisten opetuslasten välittämästä evankeliumista. (Katekismus)

Raamatussa käytetään seurakunnasta kreikan kielen nimitystä ”ekklesia”, mikä tarkoittaa ”ulos kutsutut”. Seurakunta on ”kutsuttu ulos” tämän maailman keskeltä Jumalan omiksi, elämään hänen tahtonsa mukaisesti, olemaan Jumalan palvelijoita tämän maailman keskellä.

Suhde Israeliin: ei korvausteologia, Israelilla edelleen paikkansa Jumalan suunnitelmassa. Seurakunnan tehtävänä on rukoilla juutalaisten puolesta ja siunata heitä.

Raamatussa on monia kuvia seurakunnasta

Temppeli:

• Viinipuu: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää.” Joh. 15:5

• Perhe: ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.” Ef. 2:19

• Ruumis: ”.. samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä.” Room. 12:5

• Temppeli: ”Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi.” Ef. 2:21

• Paimen ja lampaat: ”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut..” Joh. 10:15

Asetu sen kuvan kohdalle, joka tuntuu puhuttelevimmalta.

Seurakunnan tuntomerkit

Seurakunta on siis toisaalta uskon kohde, eli tavallaan näkymätön, koska vain Jumalan viime kädessä näkee sydämiin, että kenellä se usko on. Mutta toisaalta seurakunta on näkyvä, onhan sanan ja sakramenttien yhteyteen kokoontunut joukko silmillä nähtävissä. Tällainen jännite on seurakunnan olemuksessa olemassa.

Kirkkomme opetuksen mukaan (tunnustuskirjat) kirkko on ”pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein toimitetaan”. Siinäkin on tuo näkymätön ja näkyvä: se on uskon kohteena pyhien yhteisö, ”pyhäin yhteys”, mutta samalla sillä on olemassa näkyviä tuntomerkkejä, sana ja sakramentit.

Jo Apt:ssa nämä tuntomerkit tulivat näkyviksi: ”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” (Apt 2:42)

Sana

Sanaa voi toki jokainen tutkia itsekin ja se onkin hyvin suositeltavaa. Julistetulla sanalla on kuitenkin tärkeä merkityksensä. Evankeliumi ja sanan opetus kuultuna vahvistaa uskoamme. Toisten usko voi vahvistaa omaa uskoamme, yksinäinen puu ei kauan pala, mutta kaksi puuta pitää tulenliekin elävänä. Lisäksi sanassa voi olla vaikeita kohtia, joihin voimme saada ymmärrystä toisilta ihmisiltä.

”Sana on korkein välikappale ja pyhin väline, jonka tähden kristillinen kansa pyhäksi kutsutaan. Sillä Jumalan sana on pyhä ja pyhittää kaiken, mihin se koskee, niinkuin luemme Ro. 1:16: Se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, ja 1Ti. 4:5 sanotaan: Se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella. Sillä Pyhä Henki johdattaa meitä; Hän voitelee ja pyhittää seurakunnan.”

Kaste

Kasteessa liitytään seurakuntaan ja Jumalan yhteyteen. Se on kristittynä elämisen alku, jota tulee seurata kristillisen opetuksen, jotta usko pääsisi kasvamaan ja syvenemään. ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.”

”Tämä on pyhä peso, uuden syntymisen peso Pyhän Hengen kautta (Ti. 3:5), jossa pesossa meidät, ikäänkuin viattoman Jumalan Karitsan pyhässä veressä, Pyhän Hengen kautta pestään ja puhdistetaan synneistä ja kuolemasta.”

Ehtoollinen

Ehtoollisessa on erityinen siunaus. Siinä Kristus on salatusti läsnä: ”Usko lahjan ottaa vastaan, vaikka järki hämmästyy” (Vk 221:5). Jos ehtoollinen ei oikein avaudu, sen ymmärtämiseen voi pyytää viisautta.

”Tämäkin on julkinen tuntomerkki ja kallis pyhä kappale, jonka Kristus jätti jälkeensä, jonka kautta hänen kansansa pyhitetään ja jonka kautta tämä kansa ilmoittaa ja julkisesti tunnustaa itsensä kristityksi, samoin kuin se tätä tunnustaa sanan ja kasteenkin kautta.”

Avainten valta

Yhteinen rippi on messun alussa. Joskus voi olla vaikea uskoa saaneensa anteeksi. Silloin on hyvä mennä yksityiseen keskusteluun papin tai muun sielunhoitajan kanssa.

”Missä nyt näet syntejä anteeksi annettavan tai nuhdeltavan, tapahtukoon se julkisesti tai yksityisesti, niin saat olla varma siitä, että siellä on Jumalan kansa.”

Virat

Siellä missä on seurakunnan työntekijöitä, siellä seurakunta toimii.

”On tarpeellista, että on olemassa piispoja, kirkkoherroja ja pappeja, jotka sekä julkisesti että yksityisesti jakavat ja käyttävät näitä neljää edellä mainittua pyhää välikappaletta sen mukaan, kuin Kristus on säätänyt.. Missä siis näet järjestetyn saarnaviran, niin saat olla varma siitä että siellä on Jumalan kansa ja pyhä kristillinen kansa.”

Rukous

Seurakunnassa kannetaan omia asioita yhteisessä esirukouksessa Jumalan eteen.

Luther: ”Kuudenneksi tunnetaan pyhä kristillinen kansa rukouksesta ja julkisesta Jumalan kiittämisestä ja ylistämisestä. Sillä missä näet ja kuulet Isämeitää rukoiltavan ja rukoilemaan opetettavan, missä virsiä tai hengellisiä lauluja Jumalan sanan mukaan ja oikean uskon kanssa sopusoinnussa lauletaan, missä käskyjä, uskontunnustusta ja katekismusta julkisesti opetetaan, niin ole varma siitä, että siellä on pyhä, kristillinen Jumalan kansa.”

Risti

Luther: ”Seitsemänneksi ja viimeiseksi tunnetaan pyhä kristillinen kansa pyhän ristin kantamisesta, se on siitä, että heidän täytyy kärsiä kaikenlaista onnettomuutta ja vainoa; kaikenlaisia kiusauksia ja tuskia, kuten heidän päänsä Kristuskin on kärsinyt. Syynä näihin onnettomuuksiin on vain se, että he pitävät Kristuksesta ja Jumalan sanasta kiinni ja siis kärsivät Kristuksen tähden, niin kuin Mat. 5:10 luemme: Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan.”

Näin siis oppi-isämme Luther näkee seurakunnan tuntomerkkien toteutumisen. Kun siis Jeesuksen perhe kokoontuu ja elää tässä maailmassa, niin tietyistä merkeistä se voidaan tunnistaa.

Näiden asioiden tunnistaminen on tärkeää ainakin kahdessa mielessä. Kun ihminen etsii varmuutta sille, että hän on Jumalan lapsi, hänen ei tarvitse etsiä sitä omasta itsestään, vaan hän tukeutuu ulkoiseen, siihen mitä Jumala on Kristuksessa tehnyt, siitä hän kertoo sanassaan ja armonvälineissään hän armoaan välittää meille. Eli ihmisen oman uskonelämän tasapainon kannalta on tärkeää, että pelastusvarmuus lepää Jumalan tekojen varassa ja niistä myös usko vahvistuu. 

Tärkeää ei ole kuinka suuri usko meillä on, vaan että uskon kohteena on Kristus. Sen lisäksi, että objektiivinen kantaisi subjektiivista – Jumalan teot meidän sisäistä uskoamme – on tärkeää, että Kristusta etsitään oikeasta paikasta eli sanan ja sakramenttien ääreltä. Eli kirkon tuntomerkit ovat kirkon luovia merkkejä, ”kulmakivenä on Kristus”, ei jokin meissä, vaan meidän ulkopuolellamme oleva, niin että pelastus on täysin Jumalasta.

Raamattu puhuu myös näkymättömästä, ihmisen sisällä olevasta todistuksesta: ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia” (Room. 8:16). Mutta se on siis näkymätöntä, eikä sitä voida nostaa seurakunnan perustukseksi ja näkyväksi ja kantavaksi asiaksi ja merkiksi kuten sana ja sakramentit.

Toiseksi tuntomerkeistä puhuminen on tärkeää siksi, että emme ottaisi turhia irtiottoja kotiseurakunnastamme. Seurakunta on toisaalta näkyvä, toisaalta näkymätön. Rosenius: seurakunta toteutuu ulkoisen seurakunnan yhteydessä. Vaikka kirkossa olisi vikoja, niin sen tunnustusperusta on kuitenkin oikea, siksi kirkosta ei pidä erota kuten separatistit tekivät.

Kolmanneksi tuntomerkeistä muistuttaminen on tärkeää siksi, että meillä olisi kriteerejä arvioida onko ympärillämme oleva toiminta varmasti Kristuksen kirkon toimintaa. Siellä missä Jumalan sana on käytössä, niin siellä Kristus itse toimii. Mutta jos Raamatusta luovutaan, silloin ei enää toimita oikean Kristuksen kirkon nimissä. Tai jos kirkko ei suostu myöntämään, että sen olemukseen voi kuulua epäsuosituksikin joutuminen, jopa vaino, niin silloin se ei toimi niissä puitteissa, jotka Kristus itse sille asettaa. Risti kuuluu meille tässä maailmassa, ei yleisen mielipiteen myötäileminen. Eli jos joudumme vainotuksi, niin siinä ei ole mitään kummallista. Katsokaa mitä Kristukselle itselleen tapahtui, hän joutui aina ristille saakka!

Seurakunnan elämä

Mitkä olisivat Jeesuksen perheen elämän eväät? Nyt yrittäisin tavoittaa mitä erityisesti tuo kristittyjen yhteys voisi käytännössä tarkoittaa?

Uskon, että Jumala tahtoo pitää ihmisestä huolta myös siinä mielessä, että myös seurakunnan kokoontumisissa voisi toteutua lämmin, rento ja avoin ihmisten välinen yhteys, että tilanne voisi olla ”sosiaalisesti aito”. Kun sananjulistus on kohdallaan, pitäisi ihmisten kohtaamisen myös asettua kohdalleen. Että kukaan ei jäisi yksin, vaan jokaiselle tulisi kokemus, että hänet myös ihmisenä otetaan vastaan. Paavali antoi perustamilleen seurakunnille tiettyjä ohjeita ja kehotuksia. Pyrin nostamaan nyt esille, millaisia ohjeita Paavali antoi kristittyjen keskinäisiin suhteisiin. Eli miten voidaan seurakuntaa rakentaa vuorovaikutuksessa toinen toisemme kanssa.

Lahjojen käyttöön ottaminen.

”Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänelle on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin” (Room. 12:4-8).

Monissa muissakin UT:n kirjeissä kehotetaan lahjojen käyttämiseen. Näin rakennetaan seurakuntaa. Lahjojensa löytäminen ja käyttäminen ei ole mitään kovin mystistä ja kummallista, vaan sitä vain että sellaisena kuin ihminen on, niine lahjoineen, mitkä hänelle on suotu, hän osallistuu seurakunnan elämään.

Rakkauden osoittaminen.

”Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toistanne.” (Room. 12:10)

Yksimielisyyteen kehoittaminen

”Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko itse mielestänne viisaita.”

”Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.” (Ef. 4:3-6)

Yhteys perustuu siis siihen, että on yhteinen isä. Erityisesti Korinttilaiskirjeessä Paavali varoittaa puolueista ja klikkiytymisestä. Seurakunnan tulisi pystyä puhaltamaan yhteen hiileen.

Erilaisuuden salliminen

”Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä.” (Room. 14:1) Seurakunnassa olisi hyvä harjoittaa suurpiirteisyyttä, kun on kysymys uskon kannalta kehällisistä asioista. Rubertus Meldenius (myös vihkossa): ”Keskeisissä kohdissa ykseys, epävarmoissa vapaus, kaikessa rakkaus.”

Hyviin asioihin suuntautuminen

”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle…” Kristittyjen kokoontumiset eivät ole ryyppyjuhlia, vaan niissä juhlitaan Kristusta ja iloitaan yhteydestä hänen kanssaan.

Kehotus iloon ja pyhään huolettomuuteen

”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon.” (Fil. 4:4-5)

Esirukous sananjulistajien puolesta

”Rukoilkaa samalla meidänkin puolesta, jotta Jumala avaisi meille oven sanansa julistamiseen ja me saisimme puhua Kristuksen salaisuudesta…” (Kol. 4:3)

Johtajien kunnioittaminen:

”Pyydämme teitä, veljet, pitämään arvossa niitä, jotka keskuudessanne näkevät vaivaa, toimivat teidän johtajinanne Herran nimissä ja ojentavat teitä.” (1.Tess. 5:12)

Hyvän tekemisen ja evankeliumin asiassa olisi syytä suuntautua ulospäin. Jotta perhe voisi hyvin ja se täyttäisi tarkoituksensa, sen tulee suuntautua myös ulospäin. Näin vältetään sisäänpäin lämpiävyys, joka usein johtaa siihen, että uusien on vaikea tulla mukaan, eikä toteudu yhteisön evankelioiva tehtävä. Raikasta ilmaa ei saada sisään, ellei välillä avata ovea ja mennä ulos tuulettumaan. Eiköhän tämä lainalaisuus koske myös ihan tavallisia ihmisten muodostamia perheitä? Jos ollaan koko ajan vain oman perheen kesken, ei tarpeellista tuulettumista tapahdu.

Kysymykset:

1. Mikä kuulemastasi raamattutunnista jäi mietityttämään? Mitä haluaisit kysyä / kommentoida?

2. Millainen on yhteytesi seurakuntaan (mahd. kirkossa käynti, pienpiirit, lähetyspiirit ym.)?

3. Mikä seurakuntayhteydessä on sinulle tärkeintä?

4. Onko oma seurakuntayhteytesi tyydyttävä? Jos on, niin miksi? Jos ei, niin mitä toivoisit siltä? Mitä itse voisit tehdä asian hyväksi?

5. Mikä on ”armolahjasi” eli miten rakennat Jeesuksen perhettä eli seurakuntaa?

6. Rukoilkaa lopuksi erityisesti oman seurakuntanne työntekijöitten ja lähetystyön puolesta.