Olemme jatkokertomuksen äärellä. Viikko sitten kuultiin, kuinka Jeesus kohtasi samarialaisen naisen kaivolla. He keskustelivat vedestä ja siitä millaista naisen elämä oli ollut tähän saakka. Jeesus tiesi tuosta naisesta kaiken. Keskustelu kääntyi puheeseen Messias-odotuksesta ja lopuksi Jeesus kertoi naiselle olevansa se odotettu Messias. ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Raamatusta nousee vahvasti ajatus, että Jumala on kaikkitietävä, hän näkee ja kuulee kaiken mitä hänen luomassaan maailmassa tapahtuu. Ihmisiltä me voimme mennä välillä piiloon. Vanhempiinsa vihastunut lapsi paukauttaa oven kiinni ja sulkeutuu omaan huoneeseensa. Omaa rauhaa kaipaava lähtee yksityiselle kävelyretkelle luontoon tai vetäytyy johonkin piilopirttiinsä. Nykyään voi kännykkäänsä tilata sovelluksen, joka näyttää missä päin läheinen ihminen on. Mutta se ei vielä paljoa kerro, kun tietää toisen sijainnin. Mutta Jumalasta Raamatussa sanotaan: ”Missä olen, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.. kielelläni ei ole yhtään sanaa, jota sinä Herra, et tuntisi..” (Ps. 139).

Ajatus kaikkinäkevästä Jumalasta saattaa herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Siitä saattaa tulla isoveli valvoo-tunnelma, jolla taas on kielteinen kaiku. Sillä onhan nykyään olemassa televisiossa viihdeohjelma Big Brother, jossa seurataan ohjelmaan valittujen, toisilleen etukäteen tuntemattomien ihmisten, edesottamuksia, kun nämä asuvat yhdessä viikkojen ajan. Emme kai halua tämän kaltaista tirkistelyä oman elämämme suhteen? Tai ajatus entisestä naapurivaltiossa idässä, jossa kuulosti olleen vakoojia vähän joka kadun kulmassa, jotka raportoivat epäilyttävistä henkilöistä poliittiselle johdolle. Emme kai tällaistakaan halua, että kaikessa olisi lähtökohtana epäluottamus, jolloin kansalaiset eivät saa elää vapaasti!

Niin kauan kuin puhumme ihmisten kesken tarkkailemisesta, niin kaikkinäkevyys aiheuttaa tosiaankin kielteisiä tuntemuksia. Joku epäilee minua, tai haluaa hyötyä minusta tai haluaa muuten vain tirkistellä alueelle, joka mielestäni kuuluu vain minulle.

Mutta ajattelisin näin, että kun olemme Jumalan huomion kohteena, niin tätä huomiota ei kannata arvioida inhimillisillä mittareilla. Jos ja kun huomion motiivina on taivaallisen Isän rakkaus meitä kohtaan, niin silloin saamamme huomio ei ole vahingoittavaa tai tunkeilevaa, vaan sen täytyy jotenkin auttaa meitä, koska rakkaus tahtoo aina toisen parasta.

”Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt.” (Jes. 45)
Tai aiemmin mainitussa psalmissa sanottiin myös: ”Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.”

Kun Jumala lähestyy meidän sisintämme, niin hänen sanansa ovat lempeitä. Ne eivät ole tunkeilevia. Läheiseen yhteyteen tulemisessa on motiivina se, että Jumala ei ole unohtanut meitä. On joku, joka aina katsoo meitä lempein ja rakastavin silmin. Hän on meidän kanssamme suojellakseen meitä. Hän tulee luoksemme, jotta saisi antaa sydämeen rauhan ja ilon. Ja hän tahtoo, että kävisimme elämäämme läpi armollisen rakkauden ilmapiirissä. Siinä ei nosteta rikkomuksia esille sen vuoksi, että niistä meidät tuomittaisiin. Vaan että saisimme vapautua siitä, mikä on meitä vahingoittanut, sillä sitähän synti syvimmältään tekee. Että olisimme sitten vähän lähempänä ehjempää oloa ja saisimme taivaallisen vakuutuksen siitä, että saamme aloittaa puhtaalta pöydältä.

Tällaisia merkityksiä voimme nähdä samarialaisen naisen todistuksessa: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Eiköhän siinä ollut huojennusta, iloa siitä, että saa vihdoinkin kohdata rakastavassa ilmapiirissä sen, että elämä ei ole kaikilta osin osunut kohdalleen. Olen tehnyt väärin valintoja. Mutta minua ei niistä syytetä ja minun ei tarvitse itsekään niistä syyttää itseäni, vaan olen saanut kaiken anteeksi.

Naisen todistus sai aikaan vipinää samarialaisessa kaupungissa. Monet muutkin kaupungin asukkaat halusivat tavata Jeesuksen. Niinpä Jeesus jäi sinne kahdeksi päiväksi keskustelemaan. Tämän kohtaamisen kautta monet muutkin alkoivat uskoa Jeesukseen. He totesivat ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

Nämä sanat kertovat mistä uskossa on pohjimmiltaan kysymys. Toiset ihmiset voivat kertoa Jeesuksesta ja sehän onkin meidän lähetystehtävämme tässä maailmassa. Mutta lopulta uskomme ei perustu siihen mitä toiset sanovat, vaan kyllä siinä ytimessä on itse Herramme Jeesuksen kohtaaminen. Ei kukaan toinen voi antaa meille uskoa ja pitää meitä uskon tiellä. Suhdetta ihmisen ja Jeesuksen välille ei voi kukaan toinen ihminen toisen puolesta synnyttää.

Tämän joutui apostoli Paavalikin toteamaan. Kun Paavali saapui esimerkiksi Roomaan, niin hän todisti aamusta iltaan Jumalan valtakunnasta, Mooseksen lakiin ja profeettoihin vedoten ja koetti saada ihmisiä uskomaan Jeesukseen. Jotkut vakuuttuivat, mutta toiset pysyivät epäuskoisina. Sama puhe vaikutti kuulijoihin eri tavoin. On salaisuus, miksi toiset uskovat ja toiset eivät. Miksi Jeesus herättää toisissa uskon ja toiset eivät sitä saavuta? Olemme mysteerin äärellä.

Mutta se ei tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että kaikkia kutsutaan uskomaan Jeesukseen. Ja sen uskon myötä meille avautuu yhteys Jumalan kanssa. Se yhteys voi saada aikaan suuria tunteita, turvallisuuden kokemusta, vahvaa vakaumusta siitä, että olen hyvissä käsissä. Joillekin uskon tie voi olla kivikkoisempi, johon kuuluvat epäilykset ja jatkuvat sisäiset taistelut. On tärkeää, että kun kerromme uskon tiestä, niin emme maalaa siitä liian ruusuista kuvaa. Odotusten tulee olla realistisia, ettei kävisi niin, että joku kääntyy pettyneenä pois. Siksi meitä ohjatkoon tässä Jeesuksen omat sanat, hän ei ainakaan nosta rimaa korkealle, kun hän sanoo: ”Autuas se, joka ei loukkaannu minuun” tai psalmista 91: "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.”

Meitä, jotka voimme olla uskossa heikkoja, kantaa myös seurakunnan yhteinen usko. Nousemme tunnustamaan tämän yhteisen kristillisen uskomme.