Jeesuksen laumaan

Päivän aiheena on siis ”Hyvä paimen”. Ja siihen liittyen otan muutaman Raamatun kohdan.

Ensimmäinen on Luuk. 15:4-7. Luetaan. Ja kiinnitetään huomio siihen mitä paimen tekee. Ja ajatellaan ja uskotaan niin, ettei tämä ole mitään teoriaa. Vaan totisinta totta, sillä Jeesus, hyvä paimen, on totisesti ylösnoussut. Hän elää ja hän tekee meille hyviä asioita.

”Jättää ne 99, lähtee kadonneen perään”. Tämä tuskin tarkoittaa, että Jeesus jättäisi toiset heitteille, jos joku on mennyt hukkaan. Lampaillahan oli sellainen aitaus, johon heidät saattoi jättää ilman paimentakin. He olivat siellä turvassa, jos paimenen huomio keskittyi jonnekin muualle.

Tämä, että Jeesus lähtee kadonneen perään, kertoo siitä valtavasti huolesta mikä hänelle on kaikkia hukkaan menneitä kohtaan. Ihmisten maailmasta saamme vertailukohdan. Joskus ilmoitetaan, että nyt on tyttö tai poika mennyt hukkaan. Joku on esimerkiksi lähtenyt illan viettoon, eikä ole palannut kotiin seuraavan päivän aikana. Sitten annetaan tuntomerkit, pituus, ikä, mitä vaatteita on päällä ja toivotaan ihmisten antavan vihjeitä kadonneen löytymiseksi.

Ajatelkaa sitä, että jos teidän lapsenne menisi hukkaan. Valtava huoli ja hätä siitä syntyisi. Jokainen vanhempi rakastaa lastaan ja tekee kaikkensa, että lapsi löytyisi. Siinä tilanteessa todellakin prioriteetit asettuisivat kohdalleen. Kaikki muu, sovitut palaverit tai menot, jäisivät toisarvioisiksi. Mielessä olisi vain yksi asia: lapsi on löydyttävä.

Tämän kautta voimme ehkä aavistaa jotakin siitä huolesta ja hädästä, jota Jeesuksella on hukkaan menneitä kohtaan. Hän koettaa kaikin mahdollisin keinoin löytää kadonneen. Ja koko ihmisen elämä on Jeesuksella aikaa kutsua ihmisiä luokseen. Ja sitten on varmaan niitä etsikkoaikoja, jolloin Jumala erityisesti ihmistä kutsuu.

”Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen.” Tässä kuvataan se onnellisempi vaihtoehto, että lammas todella löytyy, hän ei jää hukkaan. Ja Jeesus tekee löytyneelle kaksi asiaa: iloitsee löydetystä ja nostaa hänet hartioilleen. Ajatelkaamme tätä: Jumala iloitsee meistä! Jollakin voi olla lapsuudesta sellaisia kokemuksia, että vanhempien ilo itsestä tai vanhempien rakkaus on jäänyt jotenkin pimentoon. Tai on joutunut kokemaan sen, että aviopuoliso on jättänyt. Ja sen myötä on jäänyt kipeä jälki sydämeen. Emmeköhän kaikki ole pienemmässä tai suuremmassa mittakaavassa joutuneet kokemaan pettymyksiä ihmissuhteissamme. On voinut tulla kokemus, että ei ole ketään, joka todella välittäisi. Ja sitä välittämistä me tarvitsemme.

Nyt meille sanotaan, että Jumala, taivaallinen Isä, on sellainen, joka todella välittää. Hän, Jeesus ja Pyhä Henki iloitsevat siitä, kun saavat vastaanottaa ihmisen luokseen. Ja tässä myös seurakunnalla on vastuunsa ja tehtävänsä. Kyllä se Jumalan rakkaus välittyy sen kautta, että näkyykö niissä ihmisissä, jotka Jumalaa täällä edustavat, eli kristityissä, näkyykö meissä se Jumalan rakkaus. Jos se näkyy, niin se on omiaan kutsumaan ihmisiä mukaan Jumalan lasten joukkoon.

Nyt hyvä paimen haluaa myös jakaa ilonsa toisten kanssa, kun kadonnut on löytynyt. Jaettu ilo on moninkertainen. Kenen kanssa Jeesus hyvänä paimenena haluaa tämän ilon jakaa? Taivaan Isä ja Pyhä Henki, kolmiyhteinen Jumala, varmasti iloitsee yhdessä Jeesuksen kanssa. Ja taivaan enkelit. Mutta siihen iloon kutsutaan myös meitä. Rukoillaan sitä, että kp-messukin saisi olla paikka, jossa avosylin otetaan vastaan kadonneita. Silloin ilo löytyneistä saa siivittää meidänkin ilmapiiriämme täällä ja saamme sellaista positiivista nostetta ja buustia seurakuntaamme.

Jeesuksen laumassa

Tämä ensimmäinen teksti oli se mitä paimen tekee saadakseen ihmisiä mukaan laumaansa. Ja toinen teksti mitä hän siellä laumassaan tekee lampailleen. Kun sisään heitto on tapahtunut, niin mitä sen jälkeen? Joh. 10:1-16

”Lampaat kuuntelevat hänen ääntään.” Me elämme tänä päivänä äänien kakofoniassa. Hirvittävä määrä erilaisia ääniä ympäröi meidät ja ne kutsuvat suuntaan jos toiseenkin. Nykyihmiselle on tarjolla oikea näkemysten ja uskomusten supermarket, josta voi ostoskärryynsä lastata mitä milloinkin huvittaa. Eräskin julkisuuden henkilö saarnasi kirkossa, kun juuri vähän aiemmin oli osallistunut tv-ohjelmassa shamanistiseen istuntoon.

Mitä tässä pitäisi tehdä: pitäisikö vetää kuulokkeet päähänsä, ja kuunnella vain yhtä kanavaa, ettei kakofonia sekoittaisi nuppia lopullisesti (ja muumit karkaisi laaksosta suuntaan ja toiseenkin). Mitä meille kristityille tarjotaan ratkaisumalliksi? Ei ole huono vaihtoehto se, että aika ajoin pistää Jeesus-kuulokkeet päähän ja kuuntelee vain hänen ääntään. Sellaista hiljentymistä varmasti tarvitsemme. Mutta toki samalla ei voi sulkea korviaan ympäröivältä maailmalta. Pappejakin on neuvottu, että saarnat tulee tehdä Raamattu toisessa ja sanomalehti toisessa kädessä. Mutta riittävän usein on syytä laittaa taajuus kohdalleen sinne Jeesus-kanavalle. Ja siitä käsin olemme myös varmalla pohjalla, kun arvioimme ja analysoimme omaa aikaamme ja sen tarjontaa.

Jeesuksen äänen me kuulemme hänen sanassaan. Hänen äänensä kuuluu siellä missä kristityt kuuntelevat toisia ihmisiä, lohduttavat, rukoilevat toistensa puolesta ja luovat uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen. Jeesuksen äänen kuulemme ehtoollispöydässä, kun hän sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, te kaikki työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.” Ja hänen äänensä voimme kuulla myös rukouksessa, kun sitä pysähdymme kuuntelemaan. Ja sitten laajemmin ajateltuna elämän kaikki hyvät lahjat viestittävät Jumalan hyvyydestä: luonnossa puiden rauhoittava humina, lasten iloiset äänet, harrastuksiin uppoamisen tuottama ilo jne. jne. Paljon hyviä lahjoja tämä ajallinen elämä meille tarjoaa ja niissä meitä kohtaa Jumalan hyvyys ja niistä saamme siis olla kiitollisia.

”Hän kutsuu lampaat nimeltä ja vie ne laitumelle.” Meidän useimpien elämässä on ollut jo aivan pienenä se paikka, jossa meitä on kutsuttu nimeltä, nimittäin kaste. Jumala on kutsunut nimeltä Annaa, Tommia, Pasia, Pauliinaa jne. Niin uskon, että siellä se Jumalan ensimmäinen lähestyminen on meitä kohtaan tapahtunut ja siitä eteenpäin hän on tahtonut viedä hyville laitumille, lisätä meissä uskoa, toivoa ja rakkautta. Nimittäin kasteeseen kuuluu opetus, Jumalan sanan viljely ja se sana ei tyhjänä palaa takaisin. Jo pienestä meitä on kutsuttu siihen, että elämäämme sävyttäisi luottamus Jumalaan ja hänen isälliseen hyvyyteensä, ja että saisimme antaa elämämme hänen johdatukseensa ja huolenpitoonsa.

”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.”

Siinä nähdään hyvän paimenen rakkaus, että hän ei säästänyt omaa nahkaansakaan, eikä omaa henkeänsäkään, hän pisti kaiken likoon auttaakseen ihmiskuntaa. Nyt käydään sm-liigan jääkiekon välieriä – sivuhuomautuksena sanon, että pohjoisesta lähteneenä kannatan tietysti Oulun Kärppiä! (Jos loppuotteluparina on HIFK-Kärpät, niin voipa olla, että menen katsomaan)Jääkiekkokaukalossa voi joskus nähdä kuinka pelaajat todella laittavat itsensä likoon. Kun esimerkiksi ylivoimapelissä hyökkäävän joukkueen pelaaja pääsee hyvälle laukaisupaikalle, niin puolustavan joukkueen pelaaja uhrautuvasti heittäytyy kiekon eteen. Ei haittaa vaikka sattuu, kunhan oma maali varjeltuu ja turvataan voitto omalle joukkueelle.

Jeesus ei säästänyt itseään, vaan hän on turvannut voiton omilleen. Naulanjäljet käsissään ja jaloissaan ovat merkkinä tästä uhrautuvuudesta meidän puolestamme. Kun todellista itsensä likoon laittamista tarvittaisiin, niin palkkarengit pötkivät pakoon. Mutta Jeesus ei ole sellainen, vaan hän antoi kaikkensa, hän antoi lopulta henkensäkin, jotta näin saisi lunastettua meidät Jumalan lapsiksi. Jesaja kirjoittaa: ”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.” (Jes. 53:5-6)

Se paimenuus, mitä Jeesuksella on, ei ole vain myötäkarvaan silittämistä. Jos lammas on mennyt omille teilleen ja jäänyt kiipeliin vaikkapa johonkin rotkoon, niin paimen pystyi sauvallaan nostamaan lampaan pois kiipelistä. Se varmaan myös sattui jonkin verran. Myös elämän kriisien kautta Jumala voi kutsua luokseen. Ja pysyäksemme tällä tiellä, tarvitsemme myös ohjausta ja tällä tiellä meille on luvattu myös ristin kantaminen. Elämän vastoinkäymiset eivät ole merkki siitä, ettemmekö edelleen olisi Jumalan omia. Mutta on suuri onni, jos niissä vastoinkäymisissä löydämme Jumalan avun.

Lopuksi

”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” Näin Jeesus lupaa, että hänen laitumillaan on hyvä kulkea. Rakkauden Jumala tahtoo meille vain hyvää.

Ja viimeiseksi nostan kuvan siitä mitä Jeesus puhuu lampailleen aivan siellä aikojen lopulla. Kun on vuohet ja lampaat Kristuksen edessä, niin lampaille Jeesus sanoo: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.”

Siinä se Jeesuksen paimenuus tulee lopulta kaikille ihmisille ilmeiseksi. Se paimenuus kattaa menneisyyden, tämän hetken ja tulevaisuuden. Ja tämän paimenen kanssa olemme varmasti turvassa.