Saarna 18.9.2022
Kiitollisuus, Luuk. 17:11-19

Tänään meitä kehotetaan kiitollisuuteen. Siihen johdattaa kertomus kymmenestä spitaalisesta miehestä. Jeesus kohtasi nämä miehet kylän ulkopuolella. Mooseksen lain mukaan spitaalisten piti elää erillään toisista ihmisistä, jotta he eivät tartuttaisi sairautta muihin. Heidän piti huutaa muille olevansa saastaisia, jotta ihmiset eivät tulisi heitä lähelle. Ruuan kanssa oli niin ja näin, kerjäämällä ja keräilemällä jotakin saattoi löytyä hengen pitimiksi.

Joten heidän osansa oli monella mittapuulla ajateltuna hyvinkin huono. Sitä suurempi oli ilo, kun he saivat henkilökohtaisesti kokea ihmeen: pian Jeesuksen kohtaamisen jälkeen he huomasivat parantuneensa tästä karmeasta sairaudesta. He saivat palata toisten ihmisten luo elämään normaalia elämää. Enää ei tarvinnut kerjätä ruokaa, eikä tuntea sairauden aiheuttamaa kipua ja ahdistusta ja muutenkin alemmuutta suhteessa toisiin ihmisiin.

Terveys on yksi suurimpia lahjoja, mitä ihmisellä voi olla. Ja eikö ole niin, että vasta kun sen menettää, niin sitä osaa kunnolla arvostaa?! Myös monet muut asiat tulevat helposti itsestään selvyyksiksi: oma koti, työ, läheiset ihmiset, hyvät harrastukset, sodasta vapaa isänmaa, kaunis luonto ympärillämme jne.  Näistä hyvistä asioista kannattaa itseään välillä muistuttaa ja ohjata kiitoksensa Jumalalle, niin kuin teki myös tämä yksi spitaalista parantunut mies.

Miksi sitten vain yksi tuli kiittämään, eivätkö muut parantuneet? Sitä Jeesuskin ihmetteli. Mutta tälle yhdelle Jeesus totesi: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.” Eli usko Jumalaan oli ainakin yhtenä syynä siihen, että mies tuli kiittämään. Usko antaa sen näkökulman, että kaikki on lopulta Taivaan Isän hyvää lahjaa. Ja ketäpä muuta me sitten kiittäisimme kuin Jumalaa, jos ja kun häneltä kerran kaikki hyvä tulee!

Entä jos siinä olisikin käynyt niin, että kaikki kymmenen olisivatkin palanneet kiittämään?! Siitähän olisi syntynyt oikea ilojuhla. Näin olisi käynyt, jos maailma olisi täydellinen paikka. Mutta sitähän se ei ole. Ihminen ottaa mielellään lahjan vastaan ja nauttii siitä, mutta unohtaa lahjojen antajan.  Sen sijaan väitän, että itse lahjakin tuntuisi entistä arvokkaammalta ja nautittavammalta, jos muistaisimme kiittää häntä, jolta lahja tulee. Eli ruokakin maistuu paremmalta, kun muistaa ensin lukea ruokarukouksen!

Jo rippikoulussa opitaan, että on ainakin kolme rukouksen lajia: on pyyntörukous eli pyydämme itsellemme. On esirukous, että rukoilemme toisten puolesta. Ja on kiitos eli kiitämme kaikista elämän lahjoista. Kiitollisuus tekee hyvää ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Jos keskittyy siihen, mikä on huonosti, niin aivan varmasti joutuu elämään tyytymättömänä. Mutta jos sen sijaan näkee näitä hyviä asioita ja niistä kiittää, niin mieliala on ihan toisenlainen, tyytyväinen. Kiitollisuus tuo elämään levollisuutta, luottamusta ja myönteistä virettä. Ja sellaisen ihmisen lähellä on toistenkin mukavampi elää. Tyytyväisyyttä huokuva ihminen luo tyytyväisyyden ilmapiiriä ympärilleen.

Kiitollisuuteen meitä kehotetaan yksilöinä, mutta kiitollisuudella on myös yhteisöllinen ulottuvuus. Yksin voi kiittää ja yhdessä voi kiittää.

Tänään me olemme Tuusulan seurakuntana iloisia ja kiitollisia työntekijöistä ja vapaaehtoisista, jotka saamme siunata tehtäviinsä. Uskoisin myös, että te tänään siunattavat olette itsekin kiitollisia niistä töistä ja tehtävistä, joita seurakunnan yhteydessä saatte. Saamme olla yhdessä rakentamassa Kristuksen kirkkoa omilla lahjoillamme ja kyvyillämme. Sellainen on omiaan antamaan elämään tarkoitusta ja merkityksellisyyttä. Saamme kokea yhteyttä toinen toisemme kanssa. Ja meille on uskottu tärkeä tehtävä: palvella ihmisiä tässä maailmassa ja tuoda evankeliumin sanomaa ihmisten keskuuteen.

UT:n lukukappaleessa (Ef. 5) tulee esille nimenomaan tämä yhteisön kiitos. Ja kiitos kulkee käsi kädessä ylistämisen kanssa: ”Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.”

Yhdessä kiittämiseen ja ylistämiseen meitä siis kehotetaan. Jaettu kiitos ja ylistys yhdistää, se tuottaa yhteistä iloa. Sellaista Pyhän Hengen ilmapiiriä, joka antaa voimaa elää kristittynä tässä maailmassa.

Missä näitä kiitoksen ja ylistyksen paikkoja sitten on? Tänään on messussa monta kiitosvirttä, se tulee tietysti päivän aiheesta. Mutta jos messua ajattelemme, niin onhan siinä monta kiitoksen paikkaa yleensäkin: kiitosrukous ja kiitosvirsi ripin jälkeen, ehtoollista ennen laulamme Pyhä-hymnin ja lopussa kiitämme ehtoollisesta ja laulamme ylistysvirren. Joten jos haluaa kiittää ja ylistää, ei tarvitse lähteä niin sanotusti merta edemmäs kalaan. Ihan perusmessukin tarjoaa mahdollisuutta kiitoksen ja ylistykseen.

Uskontunnustuskin, vaikka sen sisältö on opillinen, on myös syvimmiltään kiitosta. Siinä saamme ylistää kolmiyhteisen Jumalan olemusta ja hänen hyviä tekoja meitä kohtaan. Kohta pääsemme tunnustamaan yhteisen uskomme. Nyt pyydän siunaajia ja siunattavia työntekijöitä siirtymään alttarin ääreen.