Saarna 8.2.2026
Kynttilänpäivä
Luuk. 2:22-33

"Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
    Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
      - Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
      niin kuin olet luvannut.
      Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
      jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
      valon, joka koittaa pakanakansoille,
      kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
    Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin."

Marian ja Joosefin uskonto oli juutalaisuus. Siihen he olivat kasvaneet ja sen mukaan he toimivat. Tapana oli viedä 40 päivän iässä poikalapsi temppeliin. Ja siinä uhrattiin Mooseksen lain mukaiset uhrit. Tuo 40 päivää määrittää myös tänä päivänä olevaa kynttilänpäivän ajankohtaa: silloin on tullut kuluneeksi samat 40 päivää Jeesuksen syntymäjuhlasta eli joulusta.

Samaan aikaan temppeliin tuli vanha Simeon, josta kerrottiin, että hän vielä ennen kuolemaansa saisi kohdata Messiaan. Pyhä Henki oli hänelle näin ilmoittanut.

Ehkä mekin voimme tässä kohdassa samaistua Simeoniin. Siinä mielessä, että joskus edessä olevat asiat voivat tuoda elämään suurta sisältöä. Kun kovasti odotamme jotakin, niin se siivittää elämäämme eteenpäin. Joku odottaa lomaa, toinen syntymäpäiväjuhliaan, joku on varannut matkan, jota on kiva suunnitella, joku odottaa kaverin tapaamista jne. Uskoisinpa, että Simeoninkin odotus oli jännittävää ja elämään toivoa tuovaa. Ja varmastikin se oli levollista, koska Jumalan lupausten varassa eläminen on omiaan tuomaan ihmiselle rauhaa ja tasapainoa.

Huomaamme, että temppelikäynnistä muodostui sekä Simeonille että Jeesuksen perheelle ihmeellinen kokemus. Simeon näki Pyhän Hengen valaisemana, että nyt temppeliin tuotu lapsi olikin juuri se, jota hän oli odottanut. Tämä kohtaaminen sai Simeonin ylistämään Jumalaa. Ja vastaavasti Jeesuksen vanhemmat olivat ihmeissään Simeonin sanoista. ”Mikä seikkailu meillä mahtaa olla edessä, kun pojasta näin ihmeellisiä sanoja kerrotaan, että hän on pelastus, valon ja kirkkaus!”

Mekin olemme tänään tulleet Herran temppeliin, Tuusulan kirkkoon. Onko meidän tilanteessa jotakin samankaltaista kuin Simeonin temppeliin tulemisessa? Voidaan ajatella, että Pyhä Henki on meidätkin tänne johdattanut, ei välttämättä minkään sisäisen kehotuksen mukaan. Jotkut ovat tulleet osana rippikoulua, toiset teistä olette muuten valinneet tulla mukaan. Mutta meidän opin lähde, katekismuskin kertoo, että Pyhä Henki on se, joka kokoaa seurakunnan yhteen.

Ja on meidän kokoontumisessa muutakin yhteistä. Kun Simeon sai katsella Jeesus-lasta temppelissä, niin väitän, että mekin saamme tänään katsella Jeesusta. Vaikka hän ei ole enää maan päällä, niin on olemassa paikkoja, missä hän on uskon silmin nähtävissä ja kohdattavissa. Jumalan sana kertoo hänestä, hän puhui meille jo synninpäästön sanoissa. Saamme kohdata häntä ehtoollisella ja rukoilla yhdessä ja ylistää häntä.

Yksi ero meillä kuitenkin on Simeoniin nähden, ainakin ennen hänen temppeliin tuloa. Kun Simeon odotti ja katsoi eteenpäin, niin me saamme katsoa taaksepäin, enää ei tarvitse odottaa, sillä Vapahtaja on jo tullut. Ja häneen kohtaamisensa ei ole sidottu tiettyyn paikkaan, vaan hän lupaa olla kaikkialla siellä missä hänen nimessään kokoonnutaan.

Simeon sanoi Jeesuksesta: ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.” Kynttilänpäivä on tavallaan valon sunnuntai. Jokainen kynttilä valaisee ja kynttilän liekki kuvaakin yhteyttä ja rukousta Jumalan kanssa.

Silloin kun ihminen kastetaan, sytytetään kastekynttilä. Ja siinä yhteydessä lausutaan Jeesuksen sanat: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Näin siis sanotaan kasteessa ja näin jokainen kastettu saatellaan tämän Jeesus-valon yhteyteen. Mutta jotta se valo olisi valaisemassa, niin me tarvitsemme niitä paikkoja, että tulemme aina uudelleen Jeesusta katsomaan ja kohtaamaan. Siksi käydään rippikoulua, siksi käydään kirkossa ja hengellisissä tilaisuuksissa. Siksi rukoillaan. Nämä kaikki palvelevat sitä päämäärää, että Jeesus saisi olla elämässämme vaikuttamassa, että hän saisi olla elämämme valo.

Viimeisenä asiana Simeon sanoi Jumalalle, että nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä. Me olemme tilaisuudessa, jonka nimi on ”messu”. Ja tämä nimi taas tulee missio-sanasta, joka tarkoittaa lähettämistä, lähetystyötä. Kun kristityt käyvät messuissa, niin meidät lähetetään täältä arkeen. Me saamme täältä ohjausta ja voimaa elää arjessa kristittyinä.

Näin kävi Simeonillekin, hän sai rauhassa lähteä. Hän oli nähnyt Messiaan, jota hän oli odottanut. Odotus oli saanut täyttymyksensä.

Ja tämä Herra, Messiaamme, tuo myös mukanaan rauhan. Jeesus lupasi: ”Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” Messun päätteeksi saamme sulkea itsemme Herran siunaukseen, kun se meille luetaan: ”Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan”.

Nousemme tunnustamaan yhteisen, kristillisen uskomme.