Laupias samarialainen

11.9.22 klo 9.00

Saarna laupiaasta samarialaisesta
Luuk. 10:25-37


Kertomus laupiaasta samarialaisesta on varmasti yksi tutuimpia Raamatun kertomuksia. Se jää hyvin mieleen varmasti siksi, että se koskettaa sekä ymmärrystä että tunteita. Ihmisinä olemme moraalisia olentoja eli kysymys oikeasta ja väärästä tulee lähelle tämän kertomuksen kautta. Miksi vain yksi miehistä pysähtyi auttamaan?!


Ja tunnetasolla huomaan ainakin kolme asiaa: tunnen sääliä pahoin pideltyä kohtaan ja tunnen helpotusta, kun hän viimein saa apua. Tunnen iloa siitä, että löytyy hyvä ihminen, joka auttaa. Kaiken kaikkiaan erittäin nerokas kertomus! Voisi sanoa, vain Jumalan Poika voi olla pedagogisesti näin viisas, että pystyy kertomaan tarinan, joka koskettaa aivan varmasti kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina kulttuuritaustasta riippumatta!


Lähtökohtana oli Jeesuksen ja lainopettajan välinen keskustelu. Mies kysyi mitä pitää tehdä, jotta saisi omakseen iankaikkisen elämän. Jeesus johdatti hänet vastaamaan rakkauden kaksoiskäskyllä tähän itse asettamaansa kysymykseen. Eli rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen tuo mukanaan iankaikkisen elämän. Ja koska rakkauden kaksoiskäskyssä puhutaan lähimmäisestä, niin kertomus laupiaasta samarialaisesta oli vastaus siihen, kuka on lähimmäinen ja miten häntä rakastetaan. Ja kertomuksen kuultuaan lainopettaja itsekin totesi, että oikeaa lähimmäisen rakkautta osoitti nimenomaan tämä laupias samarialainen.

Miksi sitten vain samarialainen auttoi?!

Kun kertomukseen pureudutaan sen ajan kulttuuri huomioon ottaen, niin huomataan, että papilla oli monta syytä olla auttamatta. Tie Jerusalemista Jerikoon oli tunnettu siitä, että siellä ryöstettiin ja pahoinpideltiin ihmisiä. Rosvojoukot vaanivat siellä kulkijoita. Siksi auttamaan pysähtyminen olisi ollut riski. Jos pysähdyn auttamaan, on vaarana, että minutkin ryöstetään.


Kirjassaan ”Maalaisjärjellä” Kenneth E. Bailey kertoo toisenkin keskeisen asian. Mies saattoi näyttää jopa kuolleelta, tai olisi voinut kuolla auttajan käsiin. Jos pappi olisi koskenut vainajaa, niin hän olisi menettänyt rituaalisen puhtautensa. Mooseksen laissa oli selvät, mutta monimutkaiset ja aikaa vievät rituaalit siihen, miten puhdistaudutaan vainajan koskettamisesta. Uskonnollinen järjestelmä ohjasi siis siihen, että oli helpompi mennä ohi.


Leeviläisen kohdalla on päätelty niin, että hänellä oli myös pelko ryöstetyksi tulemisesta. Hänen kohdalla rituaalipuhtaussäännöt olivat keveämmät kuin papilla ja sen puolesta hän olisi voinutkin mennä auttamaan. Mutta ehkä papin esimerkki ohjasi hänen käytöstään: jos kerran edellä kulkeva pappi ei tehnyt mitään, niin miksi hän, pelkkä leeviläinen, vaivautuisi auttamaan. Papilla olisi pitänyt olla korkeampi moraali kuin muilla. Jos hän ei auttanut, niin ei tässä tavallisen leeviläisenkään tarvitse auttaa.


On myös päätelty, että alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvana leeviläinen kulki ehkä kävellen, toisin kuin pappi, jolla oli ratsu mukanaan. Jos ei ollut ratsua, jonka päälle laittaa pahoinpidelty, niin ei häntä olisi jaksanut kantaakaan. Mutta voidaan sanoa: leeviläinen olisi voinut antaa edes vähän ensiapua, jos jatkohoito ei ollutkaan mahdollista hänen kohdalla. Eli pappi ja leeviläinen ajattelivat itseään: miten minun käy, jos pysähdyn auttamaan!


Sitten tuli samarialainen, joka ei ajatellut ”miten minun käy”, vaan hän ajatteli: miten pahoinpidellyn käy, jos en pysähdy häntä auttamaan. Ja niin hän auttoi: hän antoi tarpeellisen ensiavun. Hän pysäytti oman matkansa ja vei miehen majataloon ja piti hänestä huolta. Ja majatalossa hän vielä maksoi kaikki ne kulut, mitkä miehen hoitamisesta vielä koituisi. Ja hän lupasi vielä palata katsomaan, että miehen toipuminen on varmasti edistynyt.


Tällä kertomuksella Jeesus siis opetti mitä on oikea lähimmäisyys. Kertomus kyseenalaisti sen yleisesti juutalaisten parissa olleen käsityksen, että lähimmäisiä olivat vain omaan kansaan kuuluvat. Samarialaisia ei varsinkaan pidetty lähimmäisinä, vaan heitä halveksittiin. Nyt Jeesus osoitti, että samarialaisen lähimmäisyys oli paljon paremmalla tasolla. Hän ei ajatellut itseään, vaan suostui auttamaan juutalaista miestä! Vertaus on siis raju hyökkäys yhteisöllisiä ja rodullisia ennakkoluuloja vastaan.


Jeesukselle rakkaus oli jotakin, mitä tunnetaan ja tehdään! Kun kysytään kenelle minun on tultava lähimmäiseksi, niin vastauksena on: jokaiselle tarvitsevalle, jopa viholliselle. Ukrainan sodan uutisväläyksissä (ainakin sodan alkuvaiheissa) on nähty jopa sellaista, että ukrainalaiset ovat auttaneet venäläisiä sotilaita ja antaneet heille ruokaa. Siinä näkyy lähimmäisyys. Myös siinä, että suomalaiset ovat majoittaneet ukrainalaisia pakolaisia, lahjoittaneet vaatteita, käyttötavaroita ja rahaa. Lähimmäisyydelle on kysyntää kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa: kysymys on vain siitä, että huomaammeko toisten ihmisten tarpeet ja vastaammeko niihin, vaikka se toisi itselle epämukavuutta ja olisi omasta pois, eli se tarkoittaisi uhraamista!


Toisten auttamisessa on se ihmeellinen vaikutus, että se on lopulta hyväksi auttajalleen itselleen. Emme ensisijaisesti auta saadaksemme siunausta, autamme siksi, että Jumala tahtoo meidän auttavan. Mutta siitä auttamisesta voi olla seurauksena sitä, että tulemme henkisesti lähemmäksi toisiamme, yhteys vahvistuu niin toisten ihmisten kuin Jumalankin kanssa.


Kertomuksen laupiaassa samarialaisessa on nähty piirteitä Jeesuksesta itsestään. Hän auttaa haavoille lyötyjä, olivat nämä haavat sitten fyysisiä tai henkisiä. Hän hoitaa öljyllä ja viinillä, joilla on selkeä vertauskuvallinen merkitys. Öljy on Raamatussa Pyhän Hengen vertauskuva, Hengen parantavaa ja eheyttävää vaikutusta me tarvitsemme. Viinissä voidaan nähdä ehtoollisen viini: ”teidän puolesta annettu ja vuodatettu”. Jeesus ei ajatellut itseään, kun hän teki sen mitä meidän pelastamiseksi tarvittiin, uhrasi itsensä meidän puolesta, jotta meillä voisi olla iankaikkinen elämä.


Kun palataan kysymykseen iankaikkisesta elämästä, niin avain siihen tosiaan on rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen. Mutta kyllä me näemme tässä kertomuksessa myös evankeliumin, ei se iankaikkinen elämä lopulta ole siinä mitä me saamme aikaan. Ehkäpä Jeesus tällä kertomuksella alleviivasi sitä, että rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen vaatii sen 100 prosenttia, että se Jumalan edessä kelpaisi. Siksi tämä kertomus ohjaa katsomaan mitä Jeesus on tehnyt meidän puolestamme.


Me löydämme itsemme papin ja leeviläisen paikalta, laiminlyöntejä on tullut matkan varrella, ihmispelosta tai oman nahkan säilyttämisestä tai monesta muusta syystä johtuen. Emme ole käyttäneet kaikkia niitä mahdollisuuksia lähimmäisyyteen, joita on ollut tarjolla. Mutta onneksi meillä on tämä laupias Jeesus. Samarialainen, joka kaikessa täytti Jumalan tahdon, kaikessa osoitti mitä on oikea lähimmäisyys. Hänen esimerkkiään seuraten, ja hänen kanssaan, saamme olla lähimmäisyyttä opettelemassa.