Olisiko Jeesuksen pitänyt käyttäytyä sivistyneemmin?! Oliko se tuollainen riehuminen temppelissä ja viikunapuun kiroaminen oikein viisasta käytöstä?!

Uskomme mukaan Jeesuksessa oli nämä molemmat puolet, hän oli Jumalan Poika, mutta samalla ihminen. Tämä tunteiden näyttäminen kuului varmaankin siihen inhimilliseen puoleen: tunteet kuuluvat ihmisen elämään, niin positiiviset kuin negatiivisetkin tunteet.

Jeesuksen reaktiossa voidaan nähdä myös kulttuurisia eroja. Lähi-idän ihmisen mieli kuohahtaa helpommin kuin meidän tyynempien suomalaisten. Siivosti käyttäytyminen on iskostettu meihin jo äidin maidossa, varsinkin aikuisen tulee meidän mielestä osata hillitä tunteensa.

Kun Jeesus ei Raamatun mukaan missään vaiheessa tehnyt syntiä, niin ei tämä hänen reaktionsakaan ollut väärin. Niinpä meidänkään ei pitäisi ajatella, että tunteet olisivat oikeita tai vääriä. Onhan Raamatussa sellainenkin neuvo, että ”vihastukaa, mutta älkää tehkö syntiä”. Ei viha sinänsä ole väärin, vaan väärin on se mitä ihminen siinä vihassa saattaa tehdä, kun hän menettää itsekontrollinsa. Toki tietysti vihaan jääminen pitkäksi aikaa katkeroittaa ihmistä, joten sellaisesta vihasta on hyvä pyrkiä eroon.

Jeesus suuttui siitä, että Herran temppeli oli muussa käytössä kuin mihin se oli tarkoitettu. Jumalan kohtaamisen paikasta oli tullut markkinapaikka. Niin ei voinut olla ja siksi Jeesus kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat. Jeesus toimi näin 1. käskyn hengessä: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita Jumalia.”

Kun näin Jeesus oli saanut temppelissä raivattua pois epäjumalanpalvelusta, niin sitten koitti oikean jumalanpalveluksen hetki. Hänen luo tuotiin sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Nyt Jeesuksen myötä oli astumassa voimaan uusi liitto ja siten myös uusi käyttö temppelille. Entisten säädösten mukaan sokeiden ja rampojen ei ollut lupa tulla Herran eteen, mutta Jeesus paransi heitä tehden heistä kelvollisia temppeliin. Ja lapset alkoivat huutaa Hoosiannaa.

Raamattu nimittää kristittyä Pyhän Hengen temppeliksi. Siksi tänään voimme kysyä mitä Jeesus siellä meidän sydämemme temppelissä haluaisi saada aikaan. Mitkä meidän kohdalla ovat asioita, joita Jeesus haluaisi muuttaa? Mitkä ovat esteitä, jotka ovat tulleet meidän ja Jumalan välille?

Missä tällä hetkellä erityisesti tarvitsemme Jumalan apua ja hänen kosketustaan? Sitä voi jokainen omalla kohdalla miettiä. Mistä rauhattomuudesta, näköalattomuudesta, ehkä jopa toivottomuudesta Jumala tahtoisi johdattaa avarampaan paikkaan, niin että saamme kiinni toivosta ja luottamuksesta? Täällä Tuusulan temppelissä Herra tänään haluaa tehdä omia asioitaan, meidän sydämissä vaikuttaen.

Tänään meillä voi olla oma Hoosianna-hetkemme. Tänään saamme asettua Jumalan lasten joukkoon. Siitä joukosta Jeesus sanoi: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi.” Lapsellinen luottamus Taivaan Isään voi avata niitä sydämemme lukkoja, jotka avaamista tarvitsevat.

Älkäämme siis jääkö lainopettajien tavoin arvostelemaan Jumalalle nousevaa kiitosta, vaan liittykäämme itsekin kiittäjien joukkoon. Meidän keskellämme on hän, jota saamme huutaa avuksi: ”Hoosianna, auta pelasta”. Ne ovat sanat, jotka sopivat hyvin meidänkin suuhumme tänään.

Tästä palmusunnuntaista alkaa hiljainen viikko. Seuraamme Jeesuksen viimeisiä vaiheita maan päällä. Pääsiäinen on suuri juhla, ja siihen liittyy omat valmistelunsa. Ei ehkä niin suuret kuin jouluun, mutta jotkut valmistelunsa kuitenkin. Perjantaina muuankin pappi keräsi pellolta pajunkissoja. Löytö oli niin hyvä, että vaimokin kotona kiitteli.

Siellä se jälkikasvu tänään pikkuisena prinsessana, huom! ei noitana, kulkee naapureiden ovilla ja pajunkissoja heiluttaen toivottaa: ”Virvon varvon, tuoreeks terveeks, tulevaks vuueks, vitsa sulle, palkka mulle.” Näin muistetaan sitä samaa tervehdystä, jolla Jeesusta tervehdittiin, kun hän ratsasti Jerusalemiin. Tänään palmusunnuntaina saamme olla niiden joukossa, jotka Jeesuksesta iloiten valmistautuvat hiljaiseen viikkoon ja tulevaan pääsiäisen aikaan.

Mutta tiedämme, että palmun lehvillä annettujen tervehdysten vastaanottamisesta Jeesuksen tie kulki pian kohti synkempiä sävyjä. Näitä Jeesuksen viimeisiä vaiheita Heprealaiskirjeen kirjoittaja kuvaa näin: 

”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan..
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.”

Kun katselemme Jeesuksen viimeisiä vaiheita, niin silloin saamme katsella pyhän hiljaisuuden vallitessa niitä hetkiä missä Jumala valmistautuu kohtaamaan ihmisen synnin, vihollisen ja kuoleman vallan. Tulevalla viikolla me katselemme, kuinka Jeesus vangitaan, häntä kuulustellaan ja viimein tuomitaan ristiinnaulittavaksi.

Tätä tietä kun katselemme, kärsimysten tietä, via dolorosaa, niin saamme katsella, ei vain suurta kärsimysnäytelmää, vaan myös suurta rakkauden näytelmää. Sille tielle Jeesus lähti meitä auttaakseen. Hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen, jotta hän voisi auttaa meitä.

Palmunlehvät ja pajunkissat käsissämme me tervehdimme voittajaa, joka pysyi täydellisessä kuuliaisuudessa tehtävälleen loppuun asti. Se taistelu hänen tuli käydä ja sen taistelun voitosta saamme tänään elää. Uskontunnustus.